Uutiset 40 vuotisjuhlat Puijon Majalla
40 vuotisjuhlat Puijon Majalla PDF Tulosta Sähköposti
18.01.2015 12:06

 

KP 40vKP 40v

 

Teksti Petri Kokkonen, kuvat Jyrki Koivisto

 

Kuopion Painonnostajat viettivät 40 vuotisjuhlaa 16.1.2015 Puijon Majalla Kuopiossa.

Juhliin oli saapunut mm. seuran ensimmäinen MM-kisa kävijä, MM-mitalisti ja ME-mies Ismo Lappi. Juhlassa oli myös seuran alku vaiheitten ajoilta seuran jäseniä. Yllätyksenä juhlassa ei näkynyt Suomen Voimanostoliiton edustajia vaikka kutsu oli toimitettu liitolle.

Illan aikana syötiin majalla oikein hyvin, saunottiin ja muisteltiin menneitä ja suunniteltiin tulevaa. Tästä on hyvä jatkaa seuran historiaa eteen päin.

 

Juhlassa palkittiin Kuopion Painonnostajat ry:n pöytästandaarilla seuran toiminnassa olevia henkilöitä heidän uurastuksesta seuran eteen tekemästä työstä ja kilpailumenestyksistä.

Pöytästandaari nro 21 Sami Hakkarainen, nro 22 Tapani Puhakka, nro 23 Seppo Räsänen ja nro 24 Mika Larronmaa. Palkituista paikan päällä ei ollut Tapani Puhakka, jolle luovutetaan standaari seuraavassa sopivassa tilaisuudessa.

Palkitut. Kuvasta puuttuu Tapani Puhakka.Palkitut. Kuvasta puuttuu Tapani Puhakka.

 

Lisäksi palkittiin Puijon tornin historiikki kirjalla Veli Pohjolainen. Veli on "häärinyt" seuran taustalla jo 1980-luvulta lähtien ollen mm. Epe's Openien laji vastaavana.

Veli Pohjolainen ja Petri Kokkonen.Veli Pohjolainen ja Petri Kokkonen.

 

Seuran toimintaa vuosien varrelta. Tekstit puheenjohtaja Petri Kokkosen juhlapuheesta ja historian otteista.

Seuran perustivat Aarne Vartiainen, Pekka Oinonen, Pekka Pulli, Lauri Muhos, Kari Muhos ja Reijo Parviainen 16.1.1975.

 

Painonnostollahan seura aloitti, sitten tuli 80-luvulla kehonrakennus ja voimanosto. Viimeiset parikymmentä vuotta on seurassa ollut vain voimanostoa kilpailumielessä.

Seuran nimenä ollut Kuopion Painonnostajat ry sekä muutamana vuotena merkintöjä löytyi Kuopion Painon- ja Voimanostajat ry nimenä.

 

Puheenjohtajina toimineet Aarne Vartiainen (6), Pentti Jormalainen (4), Markku Koponen (9), Seppo Miettinen (4+1), Ismo Lappi (2), Arto Sonninen (2), Seppo Korhonen (2), Jukka Luonila (1), Olli Savolainen (2) ja Petri Kokkonen (alkoi 7). Suluissa kausien määrä.

 

Sihteereinä toimineet Lauri Muhos (4), Timo Liimatainen (2), Vilho Burke (1), Kalevi Sorsa (3), Aune Mäkinen (1), Sari Raatikainen (1), Kari Miettinen (9), Ilpo Kuronen (3), Seppo Räsänen (1), Jukka Luonila (1), Virpi Kehänen (2), Sami Hakkarainen (14) ja vuoden 2015 alusta Jyrki Koivisto. Suluissa kausien määrä.

 

Painonnosto ja kehonrakennus toiminnasta en löytänyt tietoja ”arkistoista” muuten kuin, että kisoissa on käyty…

Painonnoston tulokset löytyvät Suomen urheilumuseon arkistoista.

 

Seuran ensimmäinen voimanoston SM-kisa kävijät olivat vuonna 1979 Seppo Kallio (ilman tulosta), Matti Parviainen (10. sarja 75 kg) yt. 455 kg ja Jari Kolehmainen (12. sarja 75 kg) yt. 365 kg. Kilpailut olivat Nuorten alle 20 voimanostossa Hyvinkäällä.

 

Seuran ensimmäisen voimanosto SM-mitalin saavutti Tapio Virtanen (SM3. sarja 56 kg) yt. 390 kg. Kisat olivat Nuorten alle 20 voimanostossa Nastolassa. Samaisessa kisassa Seppo Kallio voitti SM-kultaa sarjassa 82,5 kg yt. 592,5 kg.

 

Seuran ensimmäinen MM kävijä oli Ismo Lappi, joka saavutti nuorten MM-hopeaa voimanostossa vuonna 1996 ja maastanostossa laji kultaa.

 

Ensimmäinen avoimet MM-kisat kävijä Ismo Lappi vuonna 1999 jääden ilman tulosta penkiltä.

 

Ensimmäisen seuran maailmanmestaruuden voitti Tapani Puhakka vuonna 2004, veteraanien MM-kilpailuissa Intiassa. Vuonna 2005 veteraanien MM 7 Etelä-Afrikassa, vuonna 2006 veteraanien EM 4 Tsekki ja MM 5 USA, vuonna 2007 veteraanien MM 8 Tsekki, 2008 veteraanien EM 7 Luxenburg, veteraanein MM 9 USA ja penkkipunnerruksen veteraanien MM 4 Slovakia, vuonna 2011 veteraanien MM 5 Kanada, vuonna 2012 veteraanien penkkipunnerruksen MM 6 USA, 2013 veteraanien MM 6 USA, vuonna 2014 veteraanien EM 1 Tsekki, veteraanien MM 2 Tsekki.

 

Sami Hakkarainen oli vuonna 2010 MM 6 Etelä-Afrikassa ja 2011 MM 9 Tšekeissä, jotka olivat Samin viimeiset kisat. EM vuonna 2009 ilman tulosta penkiltä ja EM 8 vuonna 2011.

 

Jari Saario oli vuonna 2008 nuorten PM 2 Norjassa, nuorten EM 3 Ukrainassa ja nuorten MM 4 Etelä-Afrikassa ja vuonna 2012 PM 2 Ruotsissa.

 

Arto Kettunen oli vuonna 2009 nuorten EM 3 Ruotsissa, vuonna 2010 nuorten MM 4 Tsekeissä ja vuonna 2011 nuorten EM 3 Englannissa.

 

2012 Mervi Rantamäki ja Maria Lindberg siirtyivät HeTarmosta KP:n riveihin. Samana vuonna Mervi oli MM 3 ja Maria MM 8 Puerto Ricossa. Mervi vuoden naisurheilijaksi, Kuopion kaupungin urheilijastipendi ja Kuopion 6. paras urheilija.

 

2013 Mervi Rantamäki Wold Gamesissä Kolumbiassa 8. Mervi valittiin vuoden naisvoimanostajaksi. Maria Lindberg MM 3 ja Kuopion kaupungin urheilijastipendi.

 

2014 Johanna Kankus siirtyi Tapiolan Erästä KP:n riveihin. Klassisen voimanoston MM-kisoissa Etelä-Afrikassa pronssia, Mika Parviainen MM 4 ja Tapani Puhakka MM 3. Tapani oli varusteiden MM 2 sekä EM 1 klassisessa voimanostossa. Johanna vuoden naisvoimanostaja ja Kuopion kaupungin urheilijastipendi.

 

Voimanoston joukkue SM-kisoissa menestystä on tullut vuosina 2005 Salossa pronssia (Pasi Asikainen, Jyrki Koivisto, Mauricio Esqueda ja Sami Hakkarainen), 2007 Hämeenlinnassa pronssia (Pasi Asikainen, Olli Savolainen, Jari Saario ja Jyrki Koivisto), 2009 Salossa hopeaa (Pasi Asikainen, Arto Kettunen, Jari Saario ja Sami Hakkarainen), 2010 Joensuussa kultaa (Pasi Asikainen, Tuomas Lukkari, Jyrki Koivisto ja Sami Hakkarainen), 2013 Pietarsaaressa Klassisen voimanoston pronssia (Jari Kuokkanen, Tuomas Lukkari, Jyrki Koivisto ja Samuli Kokkarinen).

 

Arkistoista löytöjä…

 

1982        - Kunniapuheenjohtajaksi kutsuttu Aarne Vartiainen

1983        - Painonnosto teki laskuaan

                - Kehonrakennus nousussa

1984        - Body Box jalkapallo joukkue, puulaakipelejä (nokkamiehenä Epe)

                    - Painonnosto kisoja

               - Vankilassa voimanostokisoja

               - Aarne Vartiainen kuoli

               - Seppo Miettinen vihittiin avioliittoon 13.5.1984

               - Seuralle virallinen viiri

1985       - Kalevi Sorsa liiton hallitukseen

               - Body Box vaihtoi nimen KP-palloksi

1986       - KP-pallo kortteliliikaan

               - Nuorten alle 20 vuotiaitten voimanoston SM-kisat Kuopiossa

1987       - Mika Larronmaa sarja 60 kg läänin mestari voimanostossa

1988       - Ikämiesten voimanoston SM-kilpailut Kuopiossa

1993       - Kuopion Painon- ja Voimanostajat

1996       - Ismo Lappi nuorten MM2

1999       - Ismo Lappi SM1, MM-kisoissa ilman tulosta penkiltä

 

 

Kuvat Jyrki Koivisto.

 

 

 

Kuopion Painonnostajat ry:n pöytästandaarit 16.1.2015 on juhla vuoden kunniaksi johtokunta päättänyt jakaa seuraaville henkilöille.

 

Nro 21 Sami Hakkarainen

Sami on toiminut seuran pitkäaikaisimpana sihteerinä, 14 vuotta ja melkein yhtä kauan seuran rahastonhoitajana. Sami on menestynyt voimanostossa saavuttaen useita Suomen mestaruuksia ja mitaleja sekä kilpaillut EM ja MM kisoissa ihan maailman kärjen tuntumassa. Toiminut valmentajana usealle seurankin nostajalle menestyksekkäästi. Samin ”näpeissä” on myös ollut seuran sivujenkin ylläpito ja kehittäminen. Seuran työmyyrä!

 

Nro 22 Tapani Puhakka

Tapani on seuran menestynein nostaja ottaen huomioon hänen saalistamansa mitali sijat sekä SM- kuin EM ja MM tasolla. Tapani on myös seuran ainut maailmanmestari, vuonna 2004 veteraanien MM-kisat sarja 90 kg yt. 475 kg.

 

Nro 23 Seppo Räsänen

Seppo on ollut seuran toiminnassa jo 1980-luvulta ollen myös seuran johtokunnan jäsenenä ja sihteerinäkin. Sepon voimanosto ja varsinkin penkkipunnerruksen oppeja on saanut usea seuralainen ja muutkin hyödyntää. On Seppo itsekin kilpaillut. Seppo on myös hoitanut useat seuran järjestämät kisat toimien toimitsijana ja tuttu näky monelle tietokoneen takaa. Sepon käsi alaa on ollut myös penkkipunnerruksen SM-kisat 2007 Tuusniemellä ja 2014 Tervossa tekemällä suuren työn ennen kisoja lippujen ja lappujen kanssa. Seppo on myös todellinen hengen luoja seurassa ja Rajalan salillakin. Monelle nostajalle on Seppo ollut luotto huoltaja.

 

Nro 24 Mika Larronmaa

Mika on häärinyt seuran toiminnassa jo 1980-luvulta ollen myös seuran johtokunnan jäsenenä useana vuonna. Mika on toiminut monelle seuran nostajalle luotto huoltajana. Onpa Mikakin kilpaillut voimanostossa mm. Läänin mestari vuonna 1987 sarjassa 60 kg. Mika oli myös tekemässä vuosien 2007 ja 2014 penkkipunnerruksen SM-kisoja. Mika on myös todellinen hengen luoja seurassa ja Rajalan salilla.

 

 

 

 

.

 

Viimeksi päivitetty 18.01.2015 18:45