Uutiset SM 2012 kisaraportit
SM 2012 kisaraportit PDF Tulosta Sähköposti
27.02.2012 23:50

VOIMANOSTON SM-KILPAILUT, YLITORNIO 11-12.2.2012

 

Mervi Rantamäki,  Kuva: Ville NiskanenMervi Rantamäki, Kuva: Ville Niskanen

 

 

Mervi Rantamäki, sarja 57 kg ensimmäinen ja kulta mitali

Marraskuun 2011 ”epäonnistuneiden” MM-kisojen jälkeen suostui Hakkaraisen Sami ottamaan ohjat käteen ja tekemään kanssani yhteistyötä kohti päämäärääni tämän vuoden Puerto Ricon MM-kisoja.
Vedon kanssa on ollut eniten vaikeuksia viimeisen vuoden aikana. Alaselän ja lantionseudun kipu ja jäykkyys on vaikuttanut varmasti eniten siihen, etten vaan ole päässyt optimi asentoon.
Eräs selkälääkäri totesi: ettei selässäni mitään vikaa ole ( ei sitä tosin kuvattukaan) ja että ongelma on tukilihaksistoperäistä, joten anna mennä ”täysillä” vaan. Hyvä niin!
Se on vaan ”hassua” miten veto häviää kuin tuhkatuuleen ihan kuin ei olisi koskaan tankoa nähnytkään. Takapakkeja tulee, tiedetään! Niitä vaan ei koskaan tahdo hyväksyä!

Samin kanssa yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin ja on hienoa kun hän jaksaa, ehtii ja pystyy olemaan avuksi. Arvostan sitä todella!
Treeni ohjelma muuttui ja tekniikkaa pyritään parantamaan, jotta saadaan kaikki se irti mihin rahkeeni riittää! Voimaa riittäisi jo kovempiin kyykkyihin ja vetoihin ne pitää vaan saada kaivettua esille sieltä, eihän voima pois katoa siellä sisällä se jyllää, odottaa oikeaa tekniikkaa ja lihashermotuksen oikeaa ajoitusta. Paljon kovaa treeniä ja toistoja!

Aikaa Ylitornion SMiin oli n.3kk. Uusi treeniohjelma alkoikin heti ja pikkuhiljaa alan omaksua pieniä muutoksia kyykyn ja vedon tekniikassa.
On kuvattu treenejä videolle ja kovimmat veto ja kyykkytreenit otettiin yhdessä Karhuvuoressa Kotkassa.
Mitään ”ihmeellistä” kehitystä näin lyhyessä ajassa ei voi saada, mutta valoa on putken päässä! Pitkän nostouran, mahtavien ja pätevien taustajoukkojen ansiosta pohja on kunnossa! Tästä onkin hyvä jatkaa ”rakentamista” huipulle saakka!

Tavoitteena SMissä oli voittaa, nostaa ehjiä nostoja, ja ylittää MM tulosraja.
Voitto tuli, mutta ikävä kyllä kyykky ei mennyt putkeen!
Sain kisa viikolla tiistaina antibiootti kuurin kovan yskän ja korvatulehduksen takia. Parin päivän sairasloman ansiosta oloni oli mielestäni hyvä ja vahva. Panacod, antibiootti ja minttukaakao auttoi.?
Mitään pitkää dieettiä en tällä kertaa pitänyt vaan pudotin aika nopeasti syömällä vähemmän pari kiloa ja sitten Ylitorniolla Helenan kievarissa saunoin loput n. kilon .
Sairastelu tai lääke saattoi hiukan vaikuttaa ”terävyyteen” jotenkin kaikki kyykyt oli todella hitaita ja raskaita. Niinpä niin…
Aloitus 185kg tuli riittävän syvältä, mutta 195kg nostin kaksi kertaa ylös 2-1 hylättynä korkeana.
Penkissä kuitenkin saavutin oman ”rekkani” tähän -57kg painoluokkaan 117,5kg ?
Penkki treeniä teen Pullisen Samin kanssa ja sitä on ehditty yhdessä hieromaan jo viime kesästä lähtien. Lähinnä paita nostamiseen olen saanut enemmän varmuutta ja penkkitreeni on muutenkin lisääntynyt Pullisen kanssa.
Maastavetoon lähdettiin varmalla aloituksella 160kg seuraava 175kg ja kolmas 180kg 3-0 ylös.  Vaikka olen vetänyt kympin enempi tähän sarjaan, olin tyytyväinen että rauta irtosi ja liikkui niinkin helposti. Olihan se jo VÄHÄN sinnepäin!
Yhteistulos 482,5kg ei anna aihetta riemuun, mutta ihan tyytyväinen olin kaikesta huolimatta!

Ylitorniolla on ollut aina mukava nostaa! Kaikki toimi moitteettomasti ja Helenan kievarissa on kiva rentoutua kisan jälkeen tanssilattialla. ?
Etteenpäin sano mummo lumessa ja sitähän nyt riittää! Puerto Ricossa sitten räjäytetään pankki! Sitä ennen kuitenkin ehditään nostella penkki SMssä 3.3. hiihdellä Vuokatti hiihto maaliskuun lopussa ja tulla toukokuussa Kuopioon seuramme kisoihin.

On hienoa edustaa Kuopion painonnostajia, vaikken Kuopiolainen olekaan enkä painonnostaja ?
Kiitos!

Haluan kiittää rakasta huoltajaani Marko Hakulista sekä valmentajiani Hakkaraista sekä Pullista kaikesta tuesta! ”Koordinaattori” Tommille myös kiitos kaikesta tuesta!
Kotkassa tullaan treenaamaan jatkossakin..

Yst.terv. Mervi ”Mepsu” Rantamäki ?

PS. Treeni-intoa ja nauttikaa ihanasta talvesta ja aurinkoista kevättä!

 

 

Maria Lindberg,  Kuva: Ville NiskanenMaria Lindberg, Kuva: Ville Niskanen

 

Maria Lindberg, sarja 57 kg toinen ja hopea mitali

Kisavalmistelut olivat menneet lähes suunnitelmien mukaan. Ainostaan aiemmin käyttämäni kisapolvisiteet olivat siirtyneet kiellettyjen varusteiden listalle, joten en ehtinyt ennen kisaa ottamaan kuin kahdet treenit uusien siteiden kanssa.

Painoni oli jo pysytellyt myöhäisestä syksystä alkaen alle kisapainon ja en punnitusta edeltävän illan maittavalla kebab-annoksella ja tuhdilla aamupalallakaan saanut punnitukseen painoa kuin 55,8 kg, siis yli kilon alle ja näin ollen olin myös sarjani kevein.
 Kisan tavoitteena oli tehdä vähintään MM-tulosraja (430 kg) ja olla Wilks'n pisteissä paras hopeamitalisti. Rakas treeni- ja seurakaverini Mervi on vielä sen verran edellä että hänen voittaminen olisi tarkoittanut Mervin jäämistä ilman tulosta - ja tätä vaihtoehtoa en olisi halunnut.

Kyykyt aloitin varmasta raudasta (160 kg) ja seuraavaan lastattiin ns. minivaatimus (167,5 kg) jotta asetettuihin tavoitteisiin päästään.. Tämä rauta oli tahtonosto ja yleisökin taisi ehtiä käydä ylöstuonnin aikana
kahvilla, mutta 3-0 hyväksytty nosto! Viimeiseen rohkeasti uusi kisaennätys (172,5 kg), mutta edellinen kyykky oli jo syönyt kaikki voimat ja pohjiin jäi.

Penkki meni samalla kaavalla kuin kyykky - aloitus varma (95kg), toiseen lastattiin omat kisaennätyspainoni (100kg) ja helposti ylös ja siinä taisi myös lataus mennä, sillä viimeinen nosto (102,5 kg) ei enää tullut ylös asti.

Vedossa olen siirtynyt vasta viime vuoden syksyllä vetämään välistä, jotta selkä pääsee hieman helpommalla, ja tämä oli vasta toinen kisa, jossa se oli tuomareiden tarkasteltavana. Ensimmäisen noston (162,5 kg) hätäilin ja siinä tanko ehti notkahtaa ennen loppuasentoa ja
luonnollisesti tämä hylättiin. Toisella sama rauta ja nyt varmasti ylös ja MM-kisaraja tehty. Kolmanteen nostoon huolto lastautti ne raudat (167,5 kg), jolla saavutetaan paras hopeasija Wilks-pisteissä. Tämä oli hyvä nosto ja enemmäkin olisi tullut.

Saldona kisoista oma kisaennätys penkissä ja yhteistuloksessa, sekä myös Wilks-pisteissä. Olen erittäin tyytyväinen päivän urakkaan !

Kisan jälkeen rentouduttiin porukalla syöden, juoden ja koko yö tanssien!

Kiitos kaikille mukana olleille, niin paikanpäällä kuin myös netin ääressä. Erityiskiitos miehelleni Rollelle jälleen kerran hyvästä huollosta ja taktikoinnista - ei tätä lajia ilman hyvää huoltajaa pysty tekemään. Nyt treenit jatkuvat kohti MM-kisoja, ja mahdollisesti jotain testikisoja matkan varrelle.

terv. Maria

 

 

Arto Kettunen,  Kuva: Ville NiskanenArto Kettunen, Kuva: Ville Niskanen

 

Arto Kettunen, sarja 66 kg ensimmäinen ja kulta mitali

Treenit oli menny hyvin ja odotukset oli korkeella. Tavoitteena oli Suomenmestaruus, jalkakyykyn yleisen SE 250 kg, penkistä 160 kg, maastanostosta 230 kg ja yhteistuloksen M23 SE eli oma ennätys. Ja samalla alle 23-vuotiaiden EM- ja MM-tulosrajat. Ennakkoon oli tiedossa että mestaruudesta ei kilpailua syntyisi, niinpä päätimme laittaa varmat oloitusraudat joka lajiin.

Jalkakyykyn aloitin 230 kilosta, nosto ei mennyt teknisesti ihan nappiin mutta tuli kuitenkin ihan kevyesti ylös. Toiseen nostoon 242,5 kg mikä oli oma ennätys ja M23 SE. Se oli jo tekniseti vähän parempi nosto ja kevyttä. Viimeiseen nostoon yleisen SE 250 kg. Nosto tuntui teknisesti todella surkealta mutta tuli kuitenkin ihan kevyesti ylös. Ja näin tulokseksi kyykysrä 250 kg.

Penkin aloius 145 kg ei painanut juuri mitään. Ja toiseen nostoon 155 kg millä sivuttiin omaa enätystä. Ja kolmanteen nostoon 160 kiloa. Lasku tuli juuri oikeaan kohtaan ja lähti rinnalta terävästi, mutta noston loppuvaiheilla nosto alkoi hidastua ja kuntoloppui ojentajista kesken. Ja näin penkiltä tulokseksi jäi 155 kg.

Maastanosto oli tarkoitus aloittaa 215 kilosta, mutta eroa toisena olevaan oli jo 47,5 kg, niin päätimme coutsin kanssa että pudotamme aloituksen 210 kiloon, mikä riitti omaan yhteistulos ennätykseen ja M23 yhteistulos SE:hen. Nosto oli suht kevyt ja toiseen nostoon lastautettiin oma veto enkka 230 kg. Ja nosto onnistui, mutta alkoi jo vähän painaa niin päätin jättää viimeisen noston ottamatta, loukkaantumisten välttämiseksi. Kun eroa toisena olevaankin oli kertynyt jo 65 kiloa ja mestaruus oli varma. Ja näin yhteistulokseksi 635 kg M23 SE. Ja oma ennätys parani 22,5 kiloa.

Kisa meni aikalailla odotusten mukaan. Asetetut tavoitteet täyttyivät penkkiä lukuun ottamatta, mutta penkissäkin sivuttiin omaa ennätystä että ihan ok. Seuraavaksi aletaan sitten valmistautumaan 5.-9.6 Tanskassa järjestettäviin alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin.

-Arto-

 

 

Jari Saario,  Kuva: Ville NiskanenJari Saario, Kuva: Ville Niskanen

 

Jari Saario, sarja 120 kg

Kisoihin lähdettiin vähän epävarmoissa tunnelmissa, koska oli selkä pahasti temppuillut ja jättänyt treenejäkin väliin ja kaiken kukkuraksi tulin kipeäksi kisa viikolla, joka tauti ei mennyt ohi kisoihin mennessä, nooh kuukauden sisällä jo toisen kerran kipeänä. Nooh, heikon selityksiä vain. Yökin jäi nukkumatta, kun hotelli huoneen alakerrassa oli kaksikin baaria, josta meteli tuli huoneeseen ja sitten alkoi kuorsaus :D

Kisapaino oli koko ajan kohdillaan ja vaaka näytti lukemaa 119,35kg. Räkä valui ja lima lensi, mutta eikun nostelemaan. Jalkakyykky meni ihan ok, vaikka toisessa nostossa jäikin jalat kapealle ja runttasin 340 kg ylös selän varassa, josta selkä kipeytyi mukavasti. Kolmannen kyykyn jätin väliin, koska tahti oli kova ja en olisi tod näk jaksanut sitä tuolla palautuksella  tehdä..

Penkistä tuli vain aloitusrauta 225 kg, loput yritykset 230 kg:sta oli ponnettomia. Pullinen pummasi penkissä joten aukesi Hopea mitali sauma.. Ja tässä vaiheessa oltiin vielä 900 kg:n rikkomis vaiheessa...

Vedossa pohdittiin aloituksen pudottamista, mutta kuitenkin ajateltiin että 320 kg on jo niin varma rauta :D

Vedon lämmittelyt meni suht ok, pikkuista tahmoa oli.....Lavalla sitten 320 kg ei lähtenyt mihkään, tekniikka hajosi, selkä poikki ja näin jäätiin ilman tulosta ekaa kertaa eläessä SM-kisoissa, kai se tämäkin on koettava. Kisa järjestelyt olivat hyvät, kiitos järjestäjälle.

Nyt sisua harmitukseen kerätty ja lähdetään 19.5 Kuopiossa rikkomaan se perhanan
900 kg!! Lisäksi ilmoitettu halukkuus voimanoston PM-kisoihin Ruotsiin!

Periksi ei anneta!

 

-Jari-

 

VETERAANIEN VOIMANOSTON SM-KILPAILUT, KUUSAMO 25-26.2.2012

 

Seppo Korhonen.  Kuva: Emmi MiettinenSeppo Korhonen. Kuva: Emmi Miettinen

 

Seppo Korhonen, sarja 105 kg M60 ensimmäinen ja kultamitali Lauantaiaamu kotona 04.30 istun sängynreunalla ja yskin...kova flunssa päällä...mietin pystynkö osallistumaan ollenkaan (n.2 sek). Laukut autoon ja vaimon kanssa kohti Vuorelaa, josta huoltajat (Tuomas ja Eerik, sekä kuvaajamme Emmi) lähtee mukaan.
6 tuntia ja ollaan Kuusamossa. Majoitutaan kisahotelliin. Illalla syötiin härkää, jotta oli haleta.
Sun aamu 04.30 ja samalta tuntu, kun la aamuna, muuta eeku rytkyt niskaan ja aamulenkille>aamupalalle ja sitten kisapaikalle. Punnitus. Paino 97.75 kg ja keskittymään kisoihin.
Aloitellan lämmittelyt kyykkyyn 9.45. Huoltajat saa ruoskittua ukon kisatsempiin ja sitte aletaan.. Eka kyykkyyn 230 ja helposti ylös 3 valkealla, 2. 250 ja samanmoinen, 3. 260 nyt sai työntää, mutta hyväksytysti ylös 3. valkealla.
Sitten keskittymään penkkiin, joka on mulle se akilleen kantapää. Ja aloitus 130 hyväksytysti 3. valkealla ylös. 2. 140 ja punaiset tuli!! Ei ollu tarpeeksi syttyä. Huoltajat "pieksää" paukkuja 3. 140 ja hyväksytysti 3. valkealla huh..huh. Ja sitten minun KUNINGAS lajiin, eliskä maasatavetoon. Paukut ajettiin tappiin ja siitä lähtee. 1. 250, 2. 270, 3. 290 ja kaikki  HELPOSTI ylös 3. valkeilla, mutta sitten olikin takki tyhjä.
Kisajärjestelyt oli loistavat. Kisan kulku nopeaa ja jouhevaa.
Yhteenvetona: Nappiin onnistuneet kisat flunsaasta huolimatta, mutta mikä tärkeintä HUOLTO ja taustatukijoukot oli loistavat, ilman niitä ei olisi tullut mitään !

Kiitos siitä kaikille.


Veteraaninostaja Seppo Korhonen.

 

 

KP:n mitalistit:

Sarja 57 kg. Vas. Maria Lindberg, Mervi Rantamäki ja Hlena Kvist.  Kuva:Ville NiskanenSarja 57 kg. Vas. Maria Lindberg, Mervi Rantamäki ja Hlena Kvist. Kuva:Ville NiskanenSarja 66 kg. Vas. Joakim Talus, Arto Kettunen ja Aski Keränen. Kuva:Ville NiskanenSarja 66 kg. Vas. Joakim Talus, Arto Kettunen ja Aski Keränen. Kuva:Ville NiskanenSarja 105 kg M60. Vas.Tapio Kähäri, Seppo Korhonen ja Viho Määttä. Kuva:Emmi MiettinenSarja 105 kg M60. Vas.Tapio Kähäri, Seppo Korhonen ja Viho Määttä. Kuva:Emmi Miettinen

Viimeksi päivitetty 28.02.2012 00:02