Uutiset Pietarsaaren klassisen voimanoston SM-kisojen tuloksia
Pietarsaaren klassisen voimanoston SM-kisojen tuloksia PDF Tulosta Sähköposti
23.03.2014 18:07

Johanna Kankus aloitti SM-metallin saamisen saamalla SM-kultaa. Johanna nosti sarjassa N72 yhteistuloksen 420 kg (155-105-160). Tällä tuloksella Johannalle klassisen MM-kisa lippu taskuun.

 

Johanna Kankus SM1Johanna Kankus SM1

Johannan kisaraportti:

Mitäpä näistä kisoista voisi sanoa. Perseelleen meni ja paha mieli jäi kisoista. 20 viikon työ valui hukkaan, kun nilkan nivelsiteet katkesi kuusi viikkoa ennen SM-kisoja. Valmistautuminen kisoihin vaikeutui huomattavasti ja lähinnä mietittiin valmentajan kanssa, että pääsenkö edes kisoihin. Sain jurylta luvan teipata nilkan tukevaksi, jotta vältyttäisiin pahemmalta loukkaantumiselta. Kun nilkka teipataan 90 asteen kulmaan, niin käy niin, että syvyys katoaa, kun nilkka ei taivu yhtään. Kaksi ekaa kyykkyä näin ollen 2-1 hylkyyn. Vikaan kyykkyyn vaihdoin kyykkykengät painonnostokenkiin ja näin sain koron avulla helpotusta syvyysongelmiin. Kolmas kyykky hyväksyttiin äänin 2-1. Huh! Olin iloinen, että taistelu jatkuu, mutta pettymys aloitusrautaan jäämisestä oli erittäin kova. Vaikka kuinka yritin tsempata itseäni parempiin suorituksiin penkissä ja vedossa, niin en kyennyt siihen. Tiputin aloitusrautoja huomattavasti ja keskityin vain MM-rajan tekemiseen. Lopputuloksena SM-kulta ja paikka maajoukkueeseen. Tärkein oli saavutettu. Kuitenkin takaraivossa painoi se, että yhteistulos oli 30 kg vähemmän kuin oma ennätys ja en ikinä päässyt kokeilemaan päivän kyykkykuntoa. Sehän on selvää, että joskus se huono kisa tulee eteen hyvien kisojen jälkeen. Nyt se sitten tuli. Toivottavasti MM-kisoissa pääsen näyttämään sen, mikä jäi näissä kisoissa näyttämättä eli onnistuneita nostoja omien ennätyksien saattelemana.

 

Mika Parviainen nosti myöskin SM-kultaa. Mika nosti sarjassa M83 yhteistulokseksi 680 kg (235-162,5-282,5). Mikan yhteistulos on myös sarjan uudet SE-lukemat ja samalla myöskin rikkoo klassisen MM-kisa rajan.

Mika Parviainen SM1 2014, Kuva Laura Juntunen-KoivistoMika Parviainen SM1 2014, Kuva Laura Juntunen-Koivisto

 

 

Sarjassa M93 olikin kolme KP:n nostajaa.

Jyrki Koivisto nosti SM-pronssia. Jyrkin yhteistulos oli 710 kg (255-180-275).

Jyrki Koivisto SM3 2014, Kuva Laura Juntunen-KoivistoJyrki Koivisto SM3 2014, Kuva Laura Juntunen-Koivisto

Jyrkin kisaraportti

Valmistautuminen SM kisaan meni paremmin kuin hyvin ja jokainen laji tuntui menneen eteenpäin. Painon kuitenkin pudotin hermostuksissani liian alas ja se varmaan söi parhaan terän kisasta pois. Ensi kerralla tehdään tämä tarkemmin niin saadaan ehkä kisatulokset piirun verran paremmaksi.

Jalkakyykky. Avaus 230 oli helppo. Kakkos kyykky 250 oli jo hivenen raskaampi ja viimeinen 255 olikin grammalleen päivän viimeinen kunto. Ei olisi tullut kiloakaan enempää.
Penkki: 170 avaus oli raskaan tuntuinen mutta 180 toiseen joka olikin sitten kaikki mitä pystyin tuona päivänä ottamaan. Viimeinen 185 jäikin rintaan.
Maastaveto: laji jolta odotin eniten paranemista. 260 avaus oli mukavan tuntuinen ja meinasikin horjahtaa koska tuli ylös niin reippaasti. 275 tuli sitten juuri ja juuri ja siinä menikin toiveet hopea mitalista sillä 290 olisi tarvittu. Viimeinen 280 oli liimattu lattiaan. Reeneissä otin 280 kakkosen ja olisi tullut kolmonen joten tulos ei mieltä lämmittänyt tässä lajissa.

Kaiken kaikkiaan kisa  meni teknisesti hyvin ja virheitä sillä rintamalla ei tullut.
710 oma ennätys ja pronssia.

Asikaiselle ja Tuomakselle kiitokset huoltamisesta ja vaimolle mukana jaksamisesta.

 

 

Jari Kuokkanen oli 8. yhteistuloksella 632,5 kg (205-147,5-280).

Jari Kuokkanen, Kuva Laura Juntunen-KoivistoJari Kuokkanen, Kuva Laura Juntunen-Koivisto

 

Samuli Kokkarinen oli 11. yhteistuloksella 602,5 kg (200-152,5-250).

Samuli Kokkarinen, Kuva Laura Juntunen-KoivistoSamuli Kokkarinen, Kuva Laura Juntunen-Koivisto

Samulin kisaraportti:

Oli vähän rämpimistä, hylsyjä tuli eikä muutenkaan kulkenut ihan odotusten mukaan. Kyykyssä hylättiin kaksi nostoa, tulokseksi jäi 200. Viimeisellä otin oman kisaennätyksen 217,5, mutta punaista tuli. Penkissä tulos 152,5, viimeinen ei noussut. Vedossa aloitus helppo 250, sitten 270 joka ei tullut ihan ylös asti, vaan reisiin jäi. Viimeinen olikin sitten jo melkoisen turha yritys samalla raudalla. Aloitusraudoilla tuli yt 600, lopullinen yt 602,5. Jep jep!

 

Tuomas Lukkari nosti sarjassa M105 ollen 9. yhteistuloksella 652,5 kg (240-152,5-260).

Tuomas Lukkari, Kuva Laura Juntunen-KoivistoTuomas Lukkari, Kuva Laura Juntunen-Koivisto

 

 

 Tulokset SVNL:n sivuilla

 

Kuvia kisasta (Kuvat Laura Juntunen-Koivisto/Johanna Kankus)

 

Viimeksi päivitetty 27.03.2014 08:44